Rouva Hohde saa pähkinäpuutuolin #3
Saila von Naukun ruokasalissa oli kolmenlaisia tuoleja.
Meripihkavalossa olevissa selkänojatuoleissa ihminen näytti tärkeältä, vaikka olisi puhunut keitetystä päärynästä. Samettituolit sanoivat, että vieras oli tervetullut, mutta ei niin tervetullut, että hänen kannattaisi unohtaa kotiinlähtö.
Rouva Hohde sai pähkinäpuun.
Ei pöydän päästä. Se olisi ollut loukkaus, eikä Saila loukannut ihmisiä niin kömpelösti.
Ei oven vierestä. Se olisi ollut melkein karkotus.
Kolme tuolia liian kauas siitä kohdasta, jossa kohtelias nauru muuttui vaikutusvallaksi.
Kaksi olisi voinut olla sattuma. Neljä olisi voinut olla suunnitelma.
Kolme oli juuri se kauhea etäisyys, jossa henkilö ymmärsi oman arvonsa, tai sen puutteen.
“Kauniisti järjestetty”, rouva Hohde sanoi.
Saila käänsi päätään juuri sen verran, että huomio tuli annetuksi, mutta ei lahjoitetuksi.
“Ystävällistä huomata, teiltä.”
Rouva Hohde hymyili.
Tuoli ei keikkunut. Tee oli erinomaista. Kukaan ei unohtanut hänen nimeään.
Juuri siinä oli illan julmuus.
Todellinen loukkaus olisi antanut hänelle arvokkuuden.
Tämä teki hänestä osan seinäverhoilua.
#3
