Karkeasti ilmaistu #25
Rouva Hohde kuuli Huomioarvoluokituslaitoksesta taloudenhoitajaltaan.
Tämä tuli iltapäiväteetarjottimen kanssa tavallista vakavampana.
“Madam, minulle annettiin kortti.”
Rouva Hohde ei nostanut heti katsettaan kirjepaperista.
“Kuka sen antoi?”
“Uusi toimisto.”
“Mikä uusi toimisto?”
“Se, joka mittaa, kuinka tärkeä ihminen on.”
Rouva Hohde nosti katseensa.
Taloudenhoitaja ojensi kermanvärisen kortin.
HUOMIOARVO: 41
TYÖNANTAJAN MUISTAMISVELVOLLISUUS: kausittainen
JOULULAHJAODOTUS: kohtuullinen
LÄMPÖVARAUS: yksipuolinen
Rouva Hohde luki sen kahdesti.
“Tämä on … vastenmielistä.”
“Kyllä, madam.”
“Alkeellista.”
“Kyllä, madam.”
“Epäinhimillistä.”
“Kyllä, madam.”
“Kuka muu on saanut tällaisen?”
Taloudenhoitaja viivähti vastauksessaan vain hiukan.
Se riitti.
“Ei ihmisiä voi järjestää tällä tavoin.”
“Ei, madam.”
“Lämpövaraus yksipuolinen on karkeasti ilmaistu.”
“Hyvin karkeasti, madam.”
Rouva Hohde katsoi korttia uudelleen.
“Kausittainen muistamisvelvollisuus.”
Taloudenhoitaja ei vastannut.
Rouva Hohde muisti joulun.
Lahja oli ollut hyvä. Käytännöllinen.
Käsineet.
Ehkä ei aivan oikeaa kokoa, mutta ihmisten käsiä oli vaikea arvioida, ellei heitä pitänyt henkilökohtaisesti kädestä.
Eikä sellaiseen ollut ollut syytä.
“Tämä toimisto on suljettava.”
“Hyvä ajatus, madam.”
“Vähintään siitä on tehtävä valitus.”
“Keltaisella lomakkeella, luultavasti.”
Rouva Hohde katsoi taloudenhoitajaa.
Taloudenhoitaja katsoi takaisin sillä tyynellä ilmeellä, jonka palvelusväki oppii, kun työnantaja huomaa maailmassa epäoikeudenmukaisuutta vasta sen saavutettua olohuoneen.
“Minä lähden sinne.”
“Valittamaan?”
“Tiedustelemaan.”
“Tietysti, madam.”
#25
