Millä valtuudella? #27
Sisällä oli lämpimämpää kuin ulkoilman perusteella olisi ollut kohtuullista.
Messinkiputket kulkivat seinillä. Niiden yläpuolella riippui ohjeita:
ÄLÄ NOJAA TUNNEKANAVAAN
VASTAUSVIIVE EI OLE HYLKÄYS, ELLEI SE TOISTU
Virkailija istui tiskin takana.
“Oma, toisen henkilön vai ryhmän suhteellinen merkittävyys?”
“Ei mikään niistä.”
“Yleinen vastalause. Keltaiset lomakkeet vasemmalla.”
“En esitä vastalausetta. Haluan tietää, millä valtuudella tämä toimisto toimii.”
“Valtuutta koskevat kysymykset kuuluvat ruskealle lomakkeelle.”
“Minun kysymykseni on yksinkertainen.”
“Se on valitettavaa.”
Juuri silloin sivuovesta tuli rouva Majvik.
Hohde muisti nähneensä hänet Sailan salongissa.
Majvik puristi korttia liian lujaa.
HUOMIOARVO: 31
KORJAAVA TERVEHDYS SUOSITELTU
VASTAUSVIIVE: vapaa harkinta
JÄLKIKUTSUVELVOITE: ei muodostu
Rouva Hohde tunsi kauhua.
Aitoa, moraalista kauhua.
Sen alta nousi kuitenkin jotakin lämpimämpää ja huomattavasti rumempaa.
Helpotus.
Rouva Majvik ei ollutkaan niin tärkeä kuin oli antanut ymmärtää.
Nyt se oli paperilla.
“Onko teillä omaa luokitusta?” virkailija kysyi.
“Ei.”
“Haluatteko sellaisen?”
“En tietenkään.”
“Kieltäytyminen kirjataan arvokkuusväitteenä.”
“Se ei ole väite.”
“Perustelu kirjataan kiistoksi.”
“Minä en kiistä.”
“Kiistämättömyys kirjataan varauksella.”
Koneen sisällä jokin liikahti.
Valkoinen kortti työntyi hitaasti esiin.
Rouva Hohteen katse siirtyi tuskin havaittavasti kohti puolittain näkyvän kortin tyhjää pintaa.
Kortti pysähtyi.
Sitten se vetäytyi takaisin.
“Minä en asioi täällä.”
“Poistuminen ennen tulosta kirjattu.”
“Tulosta ei ole.”
“Juuri niin.”
Ulkona ihmiset väistivät rouva Hohdetta ja yrittivät olla katsomatta, oliko hänellä korttia.
Yhtäkkiä kortittomuus näytti aivan samalta kuin epäonnistuminen.
#27
