Kahvila on päättämätön #18
Kahvila Kiillotettu Lusikka ilmoitti iltapäivällä, ettei se hyväksynyt ihmisten luokittelua.
Omistaja kirjoitti ilmoituksen itse ja ripusti sen ikkunaan:
TÄSSÄ LIIKKEESSÄ ASIAKKAAN ARVOA EI MITATA.
Hän astui kaksi askelta taaksepäin.
“Suorista”, hän sanoi tarjoilijalle.
Tarjoilija suoristi lapun.
Sitten sisään tuli mies, jonka huomioarvokortti pilkotti takin taskusta.
72.
Omistaja vilkaisi ikkunapöytää.
“Siirtäkää hänet tuohon.”
“Mutta siinä istuu jo rouva Kettunen.”
“Paljonko hänellä on?”
Tarjoilija epäröi.
“Kuusikymmentäyhdeksän.”
Omistaja kurtisti kulmiaan.
“En minä tietenkään tee päätöksiä korttien perusteella.”
“Et tietenkään.”
“Ikkunapöydät vain vaativat tietynlaista… sosiaalista kantavuutta.”
Rouva Kettuselle tarjottiin paikkaa lähempää keittiötä ja yksi ylimääräinen pikkuleipä.
Hän hyväksyi molemmat.
Mies, jolla oli 72, istuutui ikkunapöytään ja asetti korttinsa vahingossa pöydälle oikein päin.
Illalla kahvila muutti käytäntöään vielä kerran.
Ikkunapöytiä ei enää varattu korkean huomioarvon asiakkaille.
Niissä harjoitettiin tilankäytön tunneperäistä optimointia.
#18
