Kotona hän ei itkenyt #8
Kotimatkalla rouva Hohde piti hansikkaitaan käsissään, vaikka vaunuissa oli lämmin.
Höyrypihlajan märillä kaduilla kaasuvalot venyivät pitkin lätäköitä. Seinissä kupruili vanhoja ilmoituksia: vero-ohjeita, kulkulupia, kutsuja tilaisuuksiin, jotka olivat jo menneet.
Rouva Hohde ajatteli saamiaan kutsuja.
Ei mitään tiettyä.
Hän oli odottanut vuosia suurempaa kutsua, jota ei kirjoitettaisi kortille.
Asemaa.
Päivää, jolloin hänen läsnäolonsa olisi tilaisuuden lähtökohta eikä kohteliaisuus.
Hän oli pitänyt itseään kärsivällisenä.
Ehkä hän olikin ollut vain … odottava.
Kotona hän ei itkenyt. Itku olisi ollut lipsahdus, ja seuraavana päivänä saattoi tulla vieraita.
Hän riisui takkinsa, asetti hattuneulan rasiaan ja sytytti kirjoituspöydän lampun.
Pöytä oli puhdas.
Rouva Hohde piti puhtaista pinnoista. Niillä ajatukset näyttivät kunniallisemmilta.
Hän otti esiin viisi arkkia hyvää paperia.
Ei parasta.
Parasta paperia käytettiin asioihin, joissa oli oltava varaa tulla säilytetyksi.
Nämä olivat vain yksin häntä varten.
#8
