Mitä toiminimen kirjanpitopalveluun pitäisi kuulua?
Ostat kirjanpitopalvelun.
Mitä oikeastaan ostit?
Tähän ei ole niin yksinkertaista vastausta kuin voisi kuvitella.
Yksi yrittäjä ajattelee:
“Minä toimitan kuitit ja kirjanpitäjä hoitaa loput.”
Toinen:
“Teen itse kaiken mahdollisen ja kirjanpitäjä tarkistaa lopputuloksen.”
Kolmas haluaa ennen kaikkea ihmisen, jolta voi kysyä silloin kun jokin asia menee oudoksi.
Neljäs haluaa käyttää omaa aikaansa yrityksen varsinaiseen työhön eikä ajatella kirjanpitoa juuri lainkaan.
Kaikki voivat sanoa ostavansa kirjanpitopalvelua.
Silti he yrittävät ostaa aivan eri asioita.
Siksi ennen kuin kirjanpitäjä kertoo, mitä palveluun kuuluu, hänen pitäisi ymmärtää jotain paljon tärkeämpää:
Mitä asiakas luuli olevansa ostamassa?
Mitä yrittäjä oikeastaan ostaa kirjanpitäjältä?
Kirjanpito on konkreettinen työ.
Tositteita käsitellään, tapahtumia kirjataan, ilmoituksia tehdään ja lukuja täsmäytetään.
Mutta yrittäjä ei välttämättä koe ostavansa mitään näistä.
Hän voi ostaa ennen kaikkea aikaa.
“En halua käyttää iltojani tähän.”
Toinen ostaa helpotusta.
“Haluan saada tämän pois tehtävälistaltani.”
Kolmas ostaa varmuutta.
“Haluan tietää, että joku osaava on katsonut tämän.”
Neljäs ostaa neuvontaa.
“Haluan tietää keneltä kysyn, kun vastaan tulee jotain mitä en ymmärrä.”
Viides ostaa mielenrauhaa.
“En halua miettiä joka kuukausi, olenko unohtanut jotain.”
Ja joskus yrittäjä ostaa käytännössä työparia.
Yksinyrittäjällä ei välttämättä ole ketään, jonka kanssa voisi pohtia yrityksen lukuja, veroja tai outoa päätöstä, jonka tekeminen tuntui vielä eilen hyvältä idealta.
Siksi sama kirjanpitopalvelu ei tuota kaikille samanlaista arvoa.
Kuunteleeko kirjanpitäjä vai yrittääkö hän saada sinut sopimaan palvelupakettiin?
Tässä on kaksi aivan erilaista tapaa lähestyä asiakasta.
Ensimmäinen alkaa palveluntarjoajasta:
“Meidän palvelumme toimii näin.”
Käytät tätä järjestelmää.
Toimitat aineiston näin.
Teet nämä työvaiheet itse.
Tämä kuuluu pakettiisi.
Tämä ei kuulu.
Jos tarvitset enemmän, seuraava paketti maksaa enemmän.
Tämä voi olla täysin toimiva palvelumalli.
Mutta silloin yrittäjän pitää sopia palveluun.
Toinen lähestymistapa alkaa yrittäjästä:
“Miten sinä haluaisit tämän hoidettavan?”
Mitä haluat tehdä itse?
Mitä et missään tapauksessa halua tehdä itse?
Tarvitsetko paljon neuvontaa vai tuskin koskaan?
Haluatko seurata lukuja aktiivisesti?
Haluatko toimittaa aineiston ja unohtaa asian?
Onko sinulle tärkeää, että sama tuttu ihminen hoitaa kirjanpitoasi?
Kun nämä asiat ymmärretään ensin, voidaan katsoa, löytyykö palvelu, joka sopii tarpeeseen.
Ja joskus hyvän palveluntarjoajan pitäisi pystyä sanomaan myös:
“Meidän tapamme toimia ei ehkä ole sinulle paras.”
Jos jokainen mahdollinen asiakas sopii aina täydellisesti samaan valmiiseen pakettiin, jompikumpi osapuoli on todennäköisesti joustanut aika paljon.
Yleensä asiakas.
Mitä kirjanpitopalveluun sitten pitäisi kuulua?
Kaikille sopivaa yhtä palvelusisältöä ei ole.
Mutta ainakin pitäisi olla selvää:
- kuka varsinaisen kirjanpidon tekee
- mitä yrittäjän pitää itse tehdä
- miten tositteet ja muu aineisto toimitetaan
- mitä ilmoituksia kirjanpitäjä hoitaa
- kuinka usein kirjanpitoa käsitellään
- miten epäselvät tapahtumat selvitetään
- miten puuttuvista tositteista kysytään
- miten yrittäjä saa tarvittavat raportit ja tiedot
- mitä neuvonta maksaa
- mitä mahdolliset lisätyöt maksavat.
Kaikkea ei tarvitse sisällyttää yhteen kuukausihintaan.
Kaikkea ei edes tarvitse ostaa.
Tärkeämpää on se, että molemmat osapuolet ymmärtävät työnjaon samalla tavalla.
Kirjanpidon voi ulkoistaa – yrityksen todellisuutta ei voi
Vaikka yrittäjä ulkoistaisi kirjanpitonsa mahdollisimman pitkälle, kaikkea ei voi siirtää kirjanpitäjälle.
Kirjanpitäjä näkee esimerkiksi:
73,40 euroa maksettu yrityksen kortilla johonkin paikkaan, jonka nimi ei kerro yhtään mitään.
Yrittäjä puolestaan tietää, mitä hän siellä osti ja miksi.
Kirjanpitäjä ei voi päätellä varmasti:
- liittyykö epäselvä ostos yritystoimintaan
- missä käytössä jokin tavara on
- miksi jokin matka tehtiin
- mitä jokin epämääräinen maksu koskee
- onko tapahtuma yksityinen vai yrityksen
- onko yrityksen toiminnassa tapahtunut jokin olennainen muutos.
Siksi yrittäjän pitää edelleen vastata kysymyksiin ja toimittaa tietoja.
Hyvä tiivistys on:
Kirjanpidon voi ulkoistaa. Yrityksen todellisuutta ei voi.
“Miksi kirjanpitäjä kyselee koko ajan?”
Tämä ärsyttää joskus yrittäjää.
Hän on palkannut kirjanpitäjän juuri siksi, ettei hänen tarvitsisi tehdä kirjanpitoa.
Sitten sähköpostiin tulee:
Mikä tämä oli?
Mihin tämä hankinta liittyy?
Oliko tämä yrityksen vai yksityinen meno?
Ja yrittäjä alkaa miettiä, tekeekö hän kuitenkin puolet kirjanpidosta itse.
Kysymysten määrä ei kuitenkaan yksin kerro palvelun laadusta.
Jos kirjanpitäjä tarvitsee tiedon, jonka vain yrittäjä voi tietää, hänen pitää kysyä.
Telepatia ei ole ainakaan vielä yleisesti käytössä suomalaisessa taloushallinnossa.
Mutta työnjaon pitää olla järkevä.
Yrittäjän tehtävä on kertoa, mitä yrityksessä tapahtui.
Kirjanpitäjän tehtävä on tietää, miten se käsitellään kirjanpidossa ja verotuksessa.
Jos yrittäjä joutuu ensin itse selvittämään kirjanpidollisen ratkaisun, kirjaamaan tapahtuman, tarkistamaan käsittelyn ja lopuksi maksamaan toiselle siitä, että tämä hyväksyy lopputuloksen, kannattaa ainakin kysyä, vastaako palvelu sitä mitä hän alun perin halusi ostaa.
Kuinka paljon omaa työtä palveluun kuuluu?
Tämä on yksi tärkeimmistä asioista kirjanpitopalveluja verrattaessa.
Kaksi palvelua voi maksaa täsmälleen saman verran mutta vaatia yrittäjältä aivan eri määrän työtä.
Palvelussa A yrittäjä
- kuvaa tositteet
- luokittelee tapahtumia
- hyväksyy ohjelmiston ehdotuksia
- selvittää epäselviä tapahtumia
- käyttää itse taloushallinnon järjestelmää.
Palvelussa B yrittäjä
- toimittaa aineiston sovitulla tavalla
- vastaa tarvittaessa kirjanpitäjän kysymyksiin.
Kumpikin voi olla hyvä palvelu.
Joku yrittäjä pitää ensimmäisestä tavasta.
Hän haluaa nähdä kaiken, osallistua ja pitää hinnan mahdollisimman pienenä.
Toinen palkkasi kirjanpitäjän juuri siksi, ettei halua tehdä mitään näistä.
Ongelma syntyy silloin, kun yrittäjä luulee ostavansa palvelun B mutta saa käytännössä palvelun A.
Siksi ennen sopimuksen tekemistä kannattaa kysyä suoraan:
Mitä minun pitää itse tehdä?
Pitäisikö neuvonnan kuulua kirjanpitopalveluun?
Sekin riippuu siitä, mitä ostat.
Joissakin palveluissa neuvontaa sisältyy kiinteään kuukausihintaan.
Toisissa siitä laskutetaan käytetyn ajan mukaan.
Kolmannessa voi olla jokin määrä neuvontaa mukana ja muu työ erikseen.
Mikään näistä malleista ei ole automaattisesti paras.
Yksi yrittäjä kysyy asioita jatkuvasti.
Toinen tarvitsee neuvoa kaksi kertaa vuodessa.
Jos tarvitset neuvontaa harvoin, voi olla hyvinkin järkevää maksaa siitä silloin kun sitä tarvitset sen sijaan, että maksaisit joka kuukausi suurempaa hintaa mahdollisesti käyttämättömästä neuvonnasta.
Oleellinen asia on tietää etukäteen:
Saanko tarvittaessa neuvoa ja mitä se maksaa?
Ei ole järkeä maksaa palvelusta, jota ei tarvitse.
Mutta ei myöskään ole järkeä ostaa pelkkää kirjanpidon tuotantoa, jos todellisuudessa tarvitsee jatkuvasti ihmistä, jolta voi kysyä.
Entä jos haluat vain kirjanpidon tehdyksi?
Kaikki eivät kaipaa talouskumppania.
Eivät sparrausta.
Eivät kuukausittaista palaveria.
Eivät hienoja raportteja.
Eivätkä varsinkaan “yrittäjäsi taloudellisen potentiaalin vapauttavaa kokonaisvaltaista kumppanuutta”, ellei tavoitteena ole saada ihminen sulkemaan selainikkuna mahdollisimman nopeasti.
Joku haluaa vain:
“Tässä aineisto. Tee kirjanpito ja kysy jos tarvitset jotain.”
Se voi olla aivan erinomainen tapa ostaa palvelua.
Hyvän kirjanpitopalvelun ei tarvitse tehdä asiakkaan elämästä monimutkaisempaa vain osoittaakseen olevansa arvokas.
Entä jos haluat kirjanpitäjältä paljon enemmän?
Toinen yrittäjä haluaa nimenomaan tutun ihmisen.
Hän haluaa kysyä:
- paljonko ennakkoveroa pitäisi maksaa
- voiko tämän vähentää
- miltä yrityksen tulos näyttää
- onko tähän hankintaan varaa
- miten jokin veroasia pitäisi ratkaista
- mitä jokin Verohallinnon kirje tarkoittaa.
Joskus keskustellaan myös asioista, joihin ei ole yhtä kirjanpidollista vastausta.
Kannattaako nostaa hintaa?
Kannattaako ottaa uusi asiakas?
Onko yrityksen työmäärässä mitään järkeä?
Miksi rahaa tulee, mutta sitä ei koskaan tunnu olevan?
Silloin kirjanpitäjästä voi muodostua enemmän kuin kirjanpidon tekninen suorittaja.
Hän voi olla yksi yrittäjän harvoista työpareista, joka tuntee samalla yrityksen numerot.
Jos haluat tällaista palvelua, se kannattaa sanoa ääneen.
Pelkkää tuotantopalvelua ei kannata ostaa ja sitten pettyä siihen, ettei tuotantolinja keskustele takaisin.
Kuinka tärkeää tuttu kirjanpitäjä on?
Kaikille sillä ei ole merktystä.
Mutta monelle on.
Kun sama henkilö hoitaa yrityksen asioita vuodesta toiseen, hän tietää jo:
- mitä yritys tekee
- mistä tulot tavallisesti syntyvät
- millaisia menoja toiminnassa yleensä on
- miten yrittäjä toimittaa aineiston
- mitä aikaisemmin on sovittu
- millaiset kysymykset juuri tämän yrityksen kohdalla yleensä toistuvat.
Silloin jokaista asiaa ei tarvitse aloittaa selittämällä yrityksen historiaa uudelleen.
Jos henkilökohtainen jatkuvuus on sinulle tärkeää, kannattaa selvittää jo ennen palvelun ostamista:
Kuka kirjanpitoani oikeasti hoitaa?
Sopiiko tapa toimittaa aineistoa sinun arkeesi?
Aineiston toimittamiseen ei ole yhtä kaikille parasta tapaa.
Yksi yrittäjä kuvaa kuitit puhelimella heti ostoksen jälkeen.
Toinen lähettää PDF sähköpostilla.
Kolmas käyttää pilvikansiota.
Neljännellä syntyy myös paperista aineistoa.
Oleellisinta ei ole se, mikä tapa näyttää moderneimmalta.
Oleellisinta on se, että yrittäjä oikeasti käyttää sitä.
Täydellinen järjestelmä, johon yksikään kuitti ei päädy, on lähinnä hienostunut tapa kadottaa kuitteja.
Siksi palvelua valittaessa kannattaa kysyä:
Sopiiko tämä tapa minulle myös tavallisena kiireisenä keskiviikkona?
Mitä yhteydenpidolta pitäisi odottaa?
Kirjanpitäjän ei tarvitse päivystää yrittäjän elämässä ympäri vuorokauden.
Mutta asiakkaan pitäisi tietää:
- miten yhteyttä otetaan
- kuka vastaa
- kuinka nopeasti tavallisesti vastataan
- miten kiireelliset asiat hoidetaan
- mitä tapahtuu loman tai muun poissaolon aikana.
Yksittäinen hidas vastaus ei tee palvelusta huonoa.
Jos yrittäjä joutuu jatkuvasti miettimään, menikö viesti perille tai pitääkö asiaa kysyä kolmannen kerran, kyse on jo palvelun toimivuudesta.
Toisaalta kaikkea ei tarvitse saada ratkaistua heti.
Hyvä yhteistyö tarkoittaa myös sitä, että molemmat tietävät suurin piirtein mitä toiselta voi odottaa.
Pakettipalvelu voi olla hyvä – jos paketti sopii
Pakettihinnoittelu tekee palvelun hinnasta helposti ymmärrettävän.
Maksat esimerkiksi tietyn summan kuukaudessa ja saat määritellyn kokonaisuuden.
Se voi olla erittäin toimiva tapa ostaa kirjanpitoa.
Mutta siinä on yksi ongelma:
asiakkaan tarve muuttuu helpommin kuin hänen palvelupakettinsa.
Yrityksen alussa saatat tarvita paljon apua.
Myöhemmin:
- tositteita syntyy vähemmän
- toiminta yksinkertaistuu
- et enää tarvitse jatkuvaa neuvontaa
- jokin aiemmin tarpeellinen lisäpalvelu jää kokonaan käyttämättä.
Lasku voi silti jatkua ennallaan.
Silloin maksat käytännössä palveluvalmiudesta, jota et enää käytä.
Palveluntarjoaja ei välttämättä ehdota sinulle halvempaa pakettia
Tämä on hyvä ymmärtää ilman mitään salaliittoteorioita.
Palveluntarjoajan liiketoiminnan kannalta ei välttämättä ole erityisen houkuttelevaa ottaa yhteyttä asiakkaaseen ja ilmoittaa:
“Huomasimme, että voisimme laskuttaa sinulta jatkossa vähemmän.”
Jotkut tekevät niin.
Suuri osa ei.
Se ei välttämättä tarkoita, että kukaan yrittäisi tahallaan huijata asiakasta.
Pakettipalvelussa asiakas vain helposti jatkaa samalla tasolla, kunnes itse pyytää muutosta.
Ja joskus juuri se on koko pakettihinnoittelun liiketaloudellinen etu myyjälle: kaikki asiakkaat eivät käytä kaikkea, mistä maksavat.
Siksi yrittäjän kannattaa välillä kysyä itseltään:
Jos ostaisin tämän palvelun tänään nykyisellä yritystoiminnallani, valitsisinko edelleen saman paketin?
Jos et, asia kannattaa ottaa esille.
Joustavan palvelun pitäisi joustaa myös alaspäin
Yritykset muuttuvat.
Yhtenä vuonna toimintaa on paljon.
Seuraavana vähemmän.
Yrittäjä voi ottaa uuden palvelun.
Luopua vanhasta.
Pitää pidemmän vapaan.
Saada suuren asiakkaan.
Menettää suuren asiakkaan.
Tai päättää yksinkertaisesti tehdä vähemmän töitä.
Siksi myös kirjanpitopalvelun tarpeen pitäisi voida muuttua.
Joustava palvelu ei tarkoita vain sitä, että voit ostaa lisää.
Jos yritys tarvitsee enemmän kirjanpitotyötä, palvelun pitäisi pystyä kasvamaan.
Jos tarvitset vähemmän, sen pitäisi voida myös keventyä.
Joustavuus, joka toimii vain laskun kasvattamisen suuntaan, on hieman yksipuolinen versio joustavuudesta.
Jos palvelu ei pienene tarpeen pienentyessä, voit maksaa tyhjästä
Tässä pakettimallin ongelma näkyy selvimmin.
Saatat maksaa kuukausittain esimerkiksi:
- neuvonnasta, jota et käytä
- suuremmasta tapahtumamäärästä kuin yrityksellä on
- palvelusta, jonka tarve poistui jo vuosi sitten
- ominaisuudesta, jota et ole koskaan käyttänyt.
Yksittäinen pieni käyttämätön osa ei tietenkään tee paketista huonoa.
Paketteihin kuuluu usein väistämättä myös asioita, joita jokainen asiakas ei käytä.
Mutta jos suuri osa palvelun arvosta on ollut sinulle jo pitkään tarpeetonta, kannattaa kysyä, miksi maksat siitä edelleen.
Paketti on kätevä silloin, kun tarvitset sen sisältöä. Käyttämättömän palvelun kohdalla ennakoitava kuukausihinta muuttuu vain ennakoitavaksi turhaksi kuluksi.
Liian pieni paketti voi tulla yhtä lailla kalliiksi
Toiseenkaan suuntaan ei kannata mennä automaattisesti.
Halvin mahdollinen paketti ei ole aina halvin ratkaisu.
Jos ostat hyvin suppean palvelun, mutta tarvitset jatkuvasti:
- lisätyötä
- neuvontaa
- korjauksia
- erillisiä ilmoituksia
- muuta paketin ulkopuolista työtä,
kokonaiskustannus voi nousta suuremmaksi kuin hieman laajemmassa palvelussa.
Siksi tavoite ei ole:
Valitse pienin paketti.
Vaan:
Valitse palvelu, joka vastaa tämänhetkistä todellista tarvettasi.
Ei kahden vuoden takaista tarvetta.
Eikä palveluntarjoajan toivetta siitä, mitä ehkä joskus voisit tarvita.
Palvelun hinnan pitäisi vastata työnjakoa
Pelkkä kuukausihinta kertoo kirjanpitopalvelusta yllättävän vähän.
Jos yksi palvelu maksaa 70 euroa ja toinen 100 euroa, halvempi ei automaattisesti ole parempi.
Kannattaa kysyä:
- paljonko kirjanpitäjä tekee
- paljonko minä teen itse
- mitä hintaan kuuluu
- mitä laskutetaan erikseen
- paljonko käytän palveluun omaa aikaa
- tarvitsenko neuvontaa
- kuinka paljon vastuuta ja vaivaa palvelu oikeasti poistaa omalta pöydältäni.
Halpa palvelu, joka siirtää suuren osan työstä asiakkaalle, ei välttämättä ole erityisen halpa.
Mutta laaja ja hienosti nimetty palvelupaketti ei myöskään ole hyvä ostos, jos et tarvitse siitä puoliakaan.
Mitä jos sinun ja kirjanpitäjän odotukset eivät kohtaa?
Tämä on ehkä kaikkein tavallisin varsinainen palveluongelma.
Asiakas ajattelee:
“Palkkasin kirjanpitäjän, jotta minun ei tarvitse tehdä tätä.”
Kirjanpitäjä ajattelee:
“Tämähän kuuluu asiakkaan tehtäviin.”
Kumpikaan ei välttämättä yritä olla hankala.
He vain luulivat sopineensa eri asiasta.
Silloin ensimmäinen ratkaisu ei välttämättä ole tilitoimiston vaihtaminen.
Kannattaa kysyä:
- mitä minä odotin palvelulta
- mitä kirjanpitäjä odottaa minun tekevän
- mistä alun perin sovittiin
- voidaanko työnjakoa muuttaa
- paljonko erilainen työnjako maksaisi.
Joskus ongelma ratkeaa yhdellä keskustelulla.
Joskus huomataan, että palvelu ei yksinkertaisesti sovi yrittäjän tarpeisiin.
Sekin on hyödyllinen tieto.
Hyvä palvelu muuttuu yrityksen mukana
Yrityksen alussa yrittäjä voi haluta tehdä itse mahdollisimman paljon säästääkseen rahaa.
Muutaman vuoden kuluttua oma aika on arvokkaampaa ja hän haluaakin ulkoistaa enemmän.
Tai päinvastoin.
Yritystoiminta pienenee ja kuukausittaisen työn tarve vähenee.
Yrittäjä oppii itse lisää ja tarvitsee vähemmän neuvontaa.
Tai vastaan tulee uusia veroasioita ja apua tarvitaankin yhtäkkiä enemmän.
Palveluntarve ei ole elinikäinen diagnoosi.
Siksi kirjanpitopalvelunkin pitäisi voida muuttua.
Kymmenen kysymystä ennen kirjanpitopalvelun ostamista
Ennen palvelun valintaa kannattaa selvittää ainakin nämä:
1. Mitä haluan tehdä itse?
Mitä enemmän teet itse, sitä vähemmän kirjanpitäjälle yleensä jää tehtävää.
Mutta säästätkö oikeasti rahaa, jos käytät siihen paljon omaa aikaa?
2. Mitä haluan kirjanpitäjän tekevän?
Tämä kannattaa ymmärtää mieluummin yksityiskohtaisemmin kuin “hoitamaan kirjanpidon”.
3. Miten toimitan aineiston?
Valitse tapa, jota oikeasti käytät.
4. Mitä minun pitää edelleen itse selvittää?
Kaikkea ei voi ulkoistaa.
5. Kuka kirjanpitoani hoitaa?
Sama henkilö, tiimi vai se joka kulloinkin ehtii?
6. Miten saan apua, kun en tiedä mitä tehdä?
Ja mitä avun käyttäminen maksaa?
7. Miten neuvonta laskutetaan?
Sisältyykö se hintaan vai maksetaanko käytön mukaan?
8. Mitä kuukausihintaan kuuluu ja mitä ei?
Tämä kysymys säästää myöhemmin monelta yllätykseltä.
9. Kuinka usein kirjanpitoani käytännössä tarvitsee hoitaa?
Kaikkien toiminimien tarpeet eivät ole samanlaisia.
10. Voiko palvelu muuttua, jos yritykseni tarve muuttuu?
Ja erittäin tärkeä lisäkysymys:
Voiko se muuttua myös pienemmäksi?
Mitä toiminimen kirjanpitopalveluun pitäisi kuulua?
Tähän ei lopulta ole yhtä kaikille oikeaa vastausta.
Yhdelle hyvä kirjanpitopalvelu on mahdollisimman kevyt ja halpa.
Toiselle hyvä palvelu tarkoittaa sitä, että hän tekee itse mahdollisimman vähän.
Kolmas haluaa neuvontaa vain muutaman kerran vuodessa.
Neljäs haluaa tutun kirjanpitäjän, jonka kanssa voi keskustella yrityksen tilanteesta jatkuvasti.
Viides tarvitsee enemmän palvelua tänä vuonna ja vähemmän ensi vuonna.
Kaikki ovat täysin mahdollisia tapoja käyttää kirjanpitäjää.
Siksi hyvän kirjanpitopalvelun ei pitäisi alkaa siitä, mitä palveluntarjoaja haluaa myydä.
Sen pitäisi alkaa siitä, mitä yrittäjä tarvitsee.
Ja vielä sitäkin ennen:
Ennen kuin kirjanpitäjä kertoo, mitä palveluun kuuluu, hänen pitäisi ymmärtää, mitä asiakas luuli olevansa ostamassa.
Kun asiakkaan odotus ja kirjanpitäjän tarjoama palvelu kohtaavat, kirjanpito voi todella vähentää yrittäjän työtä, epävarmuutta ja huolia.
Kun ne eivät kohtaa, lopputulos voi olla aika erikoinen:
yrittäjä maksaa kirjanpitopalvelusta ja ihmettelee samalla, miksi hän tekee edelleen puolet työstä itse.
Ja jos yrityksen tarve myöhemmin muuttuu, palvelunkin pitäisi voida muuttua.
Hyvä kirjanpitopalvelu ei vain jousta silloin, kun asiakas tarvitsee enemmän.
Sen pitäisi joustaa myös silloin, kun hän tarvitsee vähemmän.
