Tarvitseeko pieni toiminimi kirjanpitäjän?

Fretillä on kirjanpitäjänä pantteri, jonka kanssa hän neuvottelee kirjanpidosta
Tarkistettu 12.8.2026.

Pienen toiminimen kirjanpito voi olla hyvin yksinkertaista.

Jos tositteita on vähän, toiminta on selkeää eikä yrityksessä ole työntekijöitä tai muita erityisiä tilanteita, kirjanpidon voi aivan hyvin tehdä itse.

Pieni toiminimi ei siis automaattisesti tarvitse kirjanpitäjää.

Mutta tämä ei ehkä olekaan kaikkein tärkein kysymys.

Parempi kysymys kuuluu:

Haluatko tehdä kaiken itse?

Kirjanpitäjän hankkiminen ei tarkoita sitä, ettet osaisi hoitaa yritystäsi. Eikä kirjanpitäjän tarvitse olla vain henkilö, jolle lähetetään kuitit ja joka palauttaa kerran vuodessa nipun numeroita.

Hyvä kirjanpitäjä voi olla pienelle yrittäjälle paljon muutakin.

Pienen toiminimen kirjanpidon voi tehdä itse

Jos pidät numeroista, olet järjestelmällinen ja haluat perehtyä kirjanpitoon ja verotukseen, kirjanpidon tekeminen itse voi olla täysin järkevä ratkaisu.

Varsinkin hyvin pienessä toiminnassa tapahtumia voi olla niin vähän, että ulkopuolisen kirjanpitäjän käyttäminen ei tunnu tarpeelliselta.

Kirjanpidon tekeminen itse voi myös auttaa ymmärtämään oman yrityksen taloutta paremmin.

Kaikkien ei siis tarvitse ulkoistaa kirjanpitoaan.

Mutta se, että pystyt tekemään jotakin itse, ei vielä tarkoita, että sinun pitäisi tehdä se itse.

Kirjanpitäjän voi ottaa vain siksi, ettei pidä kirjanpidosta

Tämä on mielestäni täysin riittävä syy.

Kaikki yrittäjät eivät pidä kirjanpidosta.

Jotkut suorastaan vihaavat sitä.

Kirjanpito siirtyy viikonlopulle. Sitten seuraavalle viikonlopulle. Kuitit odottavat pöydällä ja tekemätön työ pyörii mielessä, vaikka itse kirjanpitoon menisi lopulta vain pari tuntia.

Jos kirjanpito tuntuu jatkuvasti vastenmieliseltä työltä, sen voi antaa jonkun muun tehtäväksi.

Siihen ei tarvitse keksiä hienompaa taloudellista perustelua.

Harva yrittäjä myöskään huoltaa itse autoaan, korjaa tietokonettaan tai tekee kaikkia yrityksensä muitakaan töitä vain siksi, että voisi opetella tekemään ne.

Kirjanpito ei ole tässä suhteessa erityistapaus.

Mitä oma aikasi maksaa ja mihin haluat käyttää sen?

Kirjanpidon kustannusta verrataan usein yrittäjän tuntihintaan.

Jos yrittäjä laskuttaa esimerkiksi enemmän tunnilta kuin kirjanpitäjä maksaa, kirjanpidon ulkoistaminen näyttää laskimella helposti kannattavalta.

Todellisuus ei kuitenkaan ole aivan näin siisti.

Kirjanpidosta vapautunut tunti ei välttämättä muutu laskutettavaksi tunniksi.

Silti sillä voi olla arvoa.

Voit käyttää ajan asiakkaisiin, yrityksen kehittämiseen, myyntiin tai johonkin aivan muuhun.

Tai voit käyttää sen olemalla tekemättä töitä.

Vapaa-aikakin saa olla arvokasta, vaikka siitä ei lähetetä kenellekään laskua.

Kirjanpidon tekemiseen käytetty aika ei myöskään ole vain tositteiden kirjaamiseen kuluvaa aikaa.

Aikaa menee helposti myös siihen, että selvität:

  • miten jokin meno pitäisi käsitellä
  • voiko jonkin hankinnan vähentää
  • mitä ALV-kantaa pitäisi käyttää
  • miten virhe korjataan
  • mihin jokin summa ilmoitetaan
  • mitä jokin Verohallinnon ohje tarkoittaa juuri omassa tilanteessasi.

Yksittäinen epäselvä tapahtuma voi viedä enemmän aikaa kuin koko kuukauden muu kirjanpito.

Katso myös: Veroilmoituksessa on virhe – mitä nyt?

Verotus ja säännöt muuttuvat, vaikka yrityksesi pysyisi samanlaisena

Pienen yrityksen toiminta voi olla vuodesta toiseen lähes samanlaista.

Säännöt eivät välttämättä ole.

Verotus, arvonlisävero, vähennykset, ilmoitukset, euromääräiset rajat ja käytännöt muuttuvat vuosien aikana.

Jos hoidat kaiken itse, sinun pitää ainakin jossain määrin seurata näitä muutoksia.

Tämä ei tarkoita, että jokaisen yrittäjän pitäisi istua iltaisin lukemassa Verohallinnon ohjeita huvikseen. Sellaisiakin ihmisiä epäilemättä on, sillä ihmiskunta on suuri.

Mutta jonkun pitää tietää, mikä on muuttunut ja vaikuttaako muutos juuri sinun yritykseesi.

Kirjanpitäjän käyttäminen tarkoittaa osittain myös tämän vastuun ostamista ulkopuolelta.

Sinun ei tarvitse tehdä kirjanpidosta ja verotuksesta toista ammattiasi oman ammattisi lisäksi.

Hyvä kirjanpitäjä on ihminen, jolta voi kysyä

Tässä päästään asiaan, jonka merkitys jää helposti kokonaan pois, kun kirjanpitopalveluja vertaillaan vain tositemäärän ja kuukausihinnan perusteella.

Pienellä yrittäjällä syntyy jatkuvasti kysymyksiä.

Saanko vähentää tämän?

Miten tämä pitäisi kirjata?

Voinko maksaa tämän yrityksen tililtä?

Miksi ennakkoveroni muuttui?

Mitä teen tämän Verohallinnon kirjeen kanssa?

Kannattaako tämä hankinta tehdä nyt vai ensi vuonna?

Kaikki kysymykset eivät ole edes erityisen vaikeita.

Mutta ne voivat olla vaikeita ihmiselle, joka törmää tilanteeseen ensimmäistä kertaa.

Kirjanpitäjälle sama asia voi olla tuttu kymmenistä aikaisemmista tilanteista.

Silloin kirjanpitäjän arvo ei ole siinä, että hän käyttää viisitoista minuuttia muutaman tositteen kirjaamiseen.

Arvo voi olla yhdessä viestissä:

“Tämä menee näin. Sinun ei tarvitse tehdä muuta.”

Yksinyrittäjän ei tarvitse selvittää kaikkea yksin

Yksinyrittäjä tekee yrityksessään usein melkein kaikkea.

Hän tekee varsinaisen työn, palvelee asiakkaat, laskuttaa, hankkii uusia asiakkaita, ostaa tarvittavat tavarat ja yrittää samalla muistaa, mitä kaikkea viranomaisille pitäisi ilmoittaa.

Vieressä ei yleensä istu talousjohtajaa, jolta voisi kysyä.

Ei välttämättä ole myöskään työkaveria, jolle voisi sanoa:

“Katso tätä. Mitä sinä tekisit?”

Siksi hyvän kirjanpitäjän merkitys voi olla pienelle yrittäjälle paljon suurempi kuin pelkän kirjanpidon tekeminen.

Kirjanpitäjä tuntee yrityksen taloutta ja seuraa sitä vuodesta toiseen.

Hän tietää, millainen toiminta yrityksessä on tavallista ja mikä poikkeaa aikaisemmasta.

Ja ennen kaikkea on olemassa joku, jolta voi kysyä.

Yrittäjän ei tarvitse tietää kaikkea itse.

Joskus kirjanpitäjä on myös yrittäjän sparrauskaveri

Kirjanpitäjälle päätyy joskus kysymyksiä, jotka eivät oikeastaan ole kirjanpitokysymyksiä ollenkaan.

Esimerkiksi:

  • Pitäisikö minun nostaa hintojani?
  • Tämä asiakas vie valtavasti aikaa. Kannattaako siitä luopua?
  • Liikevaihto kasvoi, mutta miksi rahaa ei tunnu jäävän?
  • Voinko palkata ensimmäisen työntekijän?
  • Uskallanko tehdä tämän investoinnin?
  • Onko yritykseni taloudessa mielestäsi jotakin huolestuttavaa?
  • Mitä sinä tekisit tässä tilanteessa?

Kirjanpitäjä ei tietenkään päätä näitä asioita yrittäjän puolesta.

Mutta hänellä on jotakin, mitä tavallisella keskustelukumppanilla ei välttämättä ole:

hän tuntee yrityksen numerot.

Jos yhteistyö jatkuu pitkään, hän tuntee usein myös yrittäjän ja tämän tavan tehdä liiketoimintaa.

Siksi kirjanpitäjästä voi muodostua jonkinlainen yrittäjän työpari.

Joskus keskustelu on kirjanpitoa.

Joskus verotusta.

Ja joskus se on sitä hieman vaikeammin hinnoiteltavaa yrittäjän “bisnesterapiaa”, jossa asia pitää vain saada sanoa ääneen ihmiselle, joka ymmärtää mistä puhutaan.

Milloin kirjanpito kannattaa silti tehdä itse?

Kirjanpitäjä ei ole kaikille välttämätön.

Kirjanpidon tekeminen itse voi sopia sinulle hyvin, jos:

  • yrityksesi tapahtumia on vähän
  • toimintasi on yksinkertaista
  • pidät kirjanpidosta tai ainakin siedät sitä hyvin
  • haluat perehtyä verotukseen
  • pysyt helposti aikatauluissa
  • osaat selvittää epäselvät tilanteet itse
  • et kaipaa ulkopuolista ihmistä talousasioiden tueksi.

Jos nämä kohdat kuulostavat sinulta, kirjanpitäjän palkkaamiseen ei ole mitään pakkoa.

Milloin kirjanpitäjän hankkimista kannattaa harkita?

Kirjanpitäjä voi puolestaan olla järkevä ratkaisu, jos:

  • kirjanpito jää jatkuvasti viime tinkaan
  • et pidä kirjanpidon tekemisestä
  • käytät paljon aikaa verotuksen selvittämiseen
  • olet usein epävarma siitä, teetkö asiat oikein
  • yritykseesi tulee uusia tai poikkeavia tilanteita
  • haluat käyttää aikasi mieluummin johonkin muuhun
  • haluat ihmisen, jolta voit kysyä neuvoa
  • et halua seurata kaikkia muuttuvia sääntöjä itse
  • haluat jonkun tuntevan yrityksesi taloutta myös sinun lisäksesi.

Tällöin et oikeastaan enää osta pelkkää kirjanpitoa.

Ostat aikaa, osaamista ja mahdollisuuden siihen, ettei kaikkea tarvitse selvittää yksin.

Paljonko kirjanpitäjä maksaa pienelle toiminimelle?

Kirjanpidon hinta riippuu muun muassa tositteiden määrästä, yrityksen toiminnasta ja siitä, mitä palveluun kuuluu.

Pienen toiminimen kirjanpidon ei kuitenkaan tarvitse olla suuri kuluerä.

Kannattaa myös verrata muutakin kuin kuukausihintaa.

Onko kirjanpitäjältä mahdollista kysyä neuvoa? Sisältyykö neuvonta hintaan vai laskutetaanko jokaisesta kysymyksestä erikseen? Saatko vastauksen ihmiseltä, joka tuntee yrityksesi?

Näillä asioilla voi olla pienelle yrittäjälle enemmän merkitystä kuin muutaman euron erolla kuukausihinnassa.

Voit lukea lisää toiminimen kirjanpidon hinnasta tai arvioida oman yrityksesi hinnan toiminimen kirjanpidon hintalaskurilla.

Tarvitseeko sinun toiminimesi kirjanpitäjän?

Ei välttämättä.

Jos kirjanpito on sinulle helppoa, pidät sen tekemisestä ja haluat hoitaa kaiken itse, siihen ei ole mitään estettä.

Mutta kirjanpitäjän hankkimista ei myöskään tarvitse perustella sillä, että kirjanpito olisi sinulle liian vaikeaa.

Voit ottaa kirjanpitäjän, koska et pidä kirjanpidosta.

Voit ottaa kirjanpitäjän, koska haluat käyttää aikasi johonkin muuhun.

Voit ottaa kirjanpitäjän, koska et halua seurata jatkuvasti muuttuvaa verotusta itse.

Ja voit ottaa kirjanpitäjän yksinkertaisesti siksi, että haluat yrityksellesi toisen ihmisen, jolta voit kysyä, jotta kaikkea ei tarvitse hoitaa itse.

Pienelle yrittäjälle hyvä kirjanpitäjä ei välttämättä ole vain kirjanpitäjä.

Hän voi olla se yksi työpari, joka yksinyrittäjältä muuten puuttuu.

Lue lisää